Olet siellä parhaiden jengissä
Hyvät lähtee ensin se tiedetään
Pääsevät pois ennen muita
Silloin nuorempana luulin, että musta jotain tulee
Ajattelin että kaikki sujuu ihan itsekseen
Et saat tehdä ihan mitä vaan ja kaikki päättyy onneen
Kaikki sujuu kunhan vain elelee
Silloin varastin opettajilta rahat jäin kii
Sekunnin mietin että tulee muutoksii
Mut sen jälkeen jatkoin kuitenkin samaa rataa
Vaikka vanhemmat yritti mun elämää pelastaa
Aina kun mokasin iskä katsoi mua päin
Hyvin pettynyt katse, sitä koski sen mä näin
Silloin aina mietin, muutun isäni vuoksi
Mut pääni tyhmii juttui edelleen tuotti
Äiti sanoo että lapsena iskä oli kannellut sylissään
Oli hehkunu ylpeyttä
Kuulemma ihanin poika mitä maailma kantaa
Voi luoja, iskä anna anteeksi
Unessani olet vielä hengissä
Olet siellä parhaiden jengissä
Hyvät lähtee ensin se tiedetään
Pääsevät pois ennen muita
Sit sen jälkeen kun en enää voinut mennä kouluun
Iskä jatkoi kun muilla meinas toivo loppuu
Olin saanut koulusta kenkää mut iskä vaan jaksoi
Poika saatava kouluun maksoi mitä maksoi
Se piti musta huolta kun muualla oli kylmä
Ei nauranut jos minä olin tyhmä
Se ei syyllistänyt vaan antoi toivoa
Opetti ettei raha ole kaikkea
Sit mä menin toiseen kouluun ja unohdin opin
Meinasin taas antaa tulevaisuudelle stopin
Mutta iskä ei antanut siihen mahdollisuutta
Vaan näytti tietä kohti tulevaisuutta
Olin helvetin ongelmallinen nuori
Olin sisältä tyhjä, mulla oli vain kuori
Mut nyt tajuan, mitä sussa menetin
Anteeksi iskä, tein elämästäs helvetin
Unessani olet vielä hengissä
Olet siellä parhaiden jengissä
Hyvät lähtee ensin se tiedetään
Pääsevät pois ennen muita
X2
Unessani olet vielä hengissä Olet siellä parhaiden jengissä Hyvät lähtee ensin se tiedetään Pääsevät pois ennen muita Silloin nuorempana luulin, että musta jotain tulee Ajattelin että kaikki sujuu ihan itsekseen Et saat tehdä ihan mitä vaan ja kaikki päättyy onneen Kaikki sujuu kunhan vain elelee Silloin varastin opettajilta rahat jäin kii Sekunnin mietin että tulee muutoksii Mut sen jälkeen jatkoin kuitenkin samaa rataa Vaikka vanhemmat yritti mun elämää pelastaa Aina kun mokasin iskä katsoi mua päin Hyvin pettynyt katse, sitä koski sen mä näin Silloin aina mietin, muutun isäni vuoksi Mut pääni tyhmii juttui edelleen tuotti Äiti sanoo että lapsena iskä oli kannellut sylissään Oli hehkunu ylpeyttä Kuulemma ihanin poika mitä maailma kantaa Voi luoja, iskä anna anteeksi Unessani olet vielä hengissä Olet siellä parhaiden jengissä Hyvät lähtee ensin se tiedetään Pääsevät pois ennen muita Sit sen jälkeen kun en enää voinut mennä kouluun Iskä jatkoi kun muilla meinas toivo loppuu Olin saanut koulusta kenkää mut iskä vaan jaksoi Poika saatava kouluun maksoi mitä maksoi Se piti musta huolta kun muualla oli kylmä Ei nauranut jos minä olin tyhmä Se ei syyllistänyt vaan antoi toivoa Opetti ettei raha ole kaikkea Sit mä menin toiseen kouluun ja unohdin opin Meinasin taas antaa tulevaisuudelle stopin Mutta iskä ei antanut siihen mahdollisuutta Vaan näytti tietä kohti tulevaisuutta Olin helvetin ongelmallinen nuori Olin sisältä tyhjä, mulla oli vain kuori Mut nyt tajuan, mitä sussa menetin Anteeksi iskä, tein elämästäs helvetin Unessani olet vielä hengissä Olet siellä parhaiden jengissä Hyvät lähtee ensin se tiedetään Pääsevät pois ennen muita X2 Explain Request ×
Lyrics taken from
/lyrics/h/harhakuvitelma/anna_anteeksi_isk.html